Kaikkia jännittävät yo-kirjoitukset , ja se on ymmärrettävää. Siellä kuitenkin testataan kaikkea lukion aikana oppimaamme. Itsekin pelkäsin kirjoituksia ja etenkin sitä, että koetilanne itsessään olisi niin ahdistava, että menisin ihan lukkoon. Mutta syksyllä mennessäni ensimmäistä kertaa kirjoituksiin se ei ollutkaan ihan odottamaani. Minulla oli sellainen kuva, että kirjoitukset ovat tietynlainen viimeinen koitos. Opettajat olivat kyllä kertoneet, että aineita voi kirjoittaa uudestaan vielä valmistumisen jälkeenkin, mutta mielestäni se kuulosti typerältä. Nyt pitäisi osata ihan kaikki tai elämäni olisi pilalla. Pelkäsin kokeita sekä ihan salissa olemista. Englannin prelikin oli mennyt huonommin , kuin olisin ikinä odottanut. Olen aina ollut hyvä englannissa, joten en odottanut huonoa tulosta. Aloitin lukemisen noin kuukauden ennen kirjoituksia, vaikka olin lupaillut itselleni, että lukisin jo kesällä. Kirjoitin ruotsin ja englannin, joihin minulla oli mole...