Siirry pääsisältöön

Leppävaarassa vaanii oppimisen vaara




Espoon suurin kasvukeskus.
Mutta mikä on sen puoleensa vetävä voima?
Entä minkälaisen oppimisympäristön se kätkee sisälleen?













Elokuinen tiistaiaamu, kello  07.50. A-juna Helsingistä saapuu raiteelle 4. Ihmisiä vyöryy ovista ulos laiturille, josta suuntaavat kukin omiin suuntiin. Toiset rientävät kiireisinä bussipysäkeille, toiset asematunneliin. Seuraan heitä.

Portaissa sieraimiin tarttuu kitkerän kahvin tuoksu, joka virkistää aamu-unista kulkijaa. Tunnelissa kaikuu harmonikka, jokin entuudestaan tuttu sävelmä, joka ei vain juolahda mieleen.

Portaiden alapäädyssä näen joukon ihmisiä odottavan kauppakeskuksen aukeamista.
Itse käännyn vasemmalle, kuljen kohti nousevan auringon valaisemaa tunnelin päätä.
Joukko nuoria kulkee edelläni. Seuraan heitä.

Noin kymmenen minuutin kävelyn jälkeen saavun valkoisen rakennuksen eteen.
Seinässä lukee “Leppävaaran lukio”. Astun opiskelijoita kuhisevaan aulaan.
Joku nojailee yksin seinään, osa nauraa ystäväpiirinsä kesken. Kansliaan on valtava jono.

Paljon iloisia kohtaamisia. On viimeisen lukuvuoteni ensimmäinen päivä.

Joukko opettajia pujottelee täyttä käytävää pitkin luokkiin. Pian opiskelijoita virtaa ovista sisään kuin vesi murtuneessa padossa. Istuudun luokan etuosaan ja kuuntelen mielenkiinnolla opettajan aloitusta.

                      “Ihana nähdä taas kesän jälkeen!” aloittaa ryhmänohjaaja.

Olo tuntuu heti kotoisammalta. Opettaja selostaa dioin yleistä informaatiota syyslukukauden aikataulusta. Suunnitelma vaikuttaa tarkasti laaditulta. Hän muistuttaa opiskelijoita myös omasta lukusuunnitelmasta, nimittäin kirjoitukset lähestyvät toden teolla. Eihän niihin ole kuin kuukausi.
Pian kuullaan myös opiskelijoiden omia toivomuksia abivuoteen liittyen. On puhetta abiturienteille tärkeistä menoista ja juhlallisuuksista .Lisäksi kootaan abitoimikunta.

Lukuvuoden ensimmäinen koulupäivä valuu nopeasti kuulumisten ja tiedottamisen puitteissa.
Astun ulos luokasta. Ohitseni vilisee joukko abeja. Jokaisella on yllään mustat hupparit, olallaan kangaskassit. Kaikkiin on kirjailtu “LELU 19” sekä “Absolut Abi”.

Astun ulos pihalle ja tuumin: tässä koulussa on sitä jotain!
                                                                                                    
                                                                   Benjamin Aliranta


Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Litteä maa - mitä Flat Earth Societyn päässä oikeasti pyörii?

  Ihmisten keskuudessa on pyörinyt iät ja ajat liuta erilaisia spekulaatioita maailmasta jossa elämme, mutta yksi niistä on noussut selvästi yli muiden: litteä maa .   Litteä maa on näkemys, jonka mukaan asuttamamme maa ei olekaan pallon muotoinen, vaan sen sijasta koostuukin kupolimaisesta taivaankannesta litteine olomuotoineen. Kyseistä näkemystä on pidetty luonnollisena mahdollisuutena monissa historiallisissa kulttuureissa peräti klassiseen kauteen saakka.   Kun tähtitiede kehittyi, kyseisestä väitteestä pyrittiin pääsemään eroon. Pythagoras oli ensimmäinen ihminen, joka aloitti tähtitieteellisen kehityksen ja sitä mukaa alkoi uskomaan litteään maahan. Silti monet filosofit uskoivat vielä tuohon aikaan maan olevan litteä, sillä todenperäisiä tutkimuksia siitä ei ollut.   Flat Earth Society , suomeksi Litteän Maan seura, on vuonna 1956 perustettu kansainvälinen seura, jonka tavoitteena on edistää näkemystä siitä, että maa on litteä. He uskovat tähän p...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Mitä jos media ottaa vallan?

  Pitkän kirjojen polttamisen parissa vietetyn päivän jälkeen Guy istahtaa kolmen seinätelevisionsa keskelle. Hän kutsuu vaimoaan Mildredia liittymään seuraansa, mutta ei kuule vastausta. Guy käy katsomassa ensin keittiöstä, sen jälkeen makuuhuoneesta, ja lopulta vaimo löytyykin makuuhuoneesta makoilemasta sängyn pohjalta. Guy on kääntymässä ympäri jättääkseen vaimonsa nukkumaan, mutta huomaa lattialla olevan tyhjän pilleripurkin. Hän soittaa välittömästi apua paikalle. Ray Bradburyn vuonna 1953 kirjoittama dystopia Fahrenheit 451 sijoittuu suurin piirtein nykyaikaan ja kertoo maailmasta, jossa palomiesten tehtävänä on polttaa kaikki kirjat ja sivistyneistö on vaiennettu. Kirjan päähenkilö on palomies nimeltä Guy Montag, joka pitää työstään, kunnes tapaa naapurin Clarissen, joka tutustuttaa Guyn sananvapauteen. Sitten Guy alkaakin kyseenalaistamaan, miksi kirjat pitää polttaa. Seuraavaksi hän kyseenalaistaa, miksi kaupungin yli lentää päivittäin pommittajia, miksi hänen vaimonsa...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Varjot aina palaavat paratiisiin

  Erich Maria Remarquen romaani “Varjoja paratiisissa” (1971) on näyttävä esimerkki siitä, että historia aina toistaa itseään.     Muutama kuukausi sitten aloin lukea lempikirjailijani Erich Maria Remarquen teosta "Varjoja paratiisissa". Kirjan aiheena on vuonna 1940 natsi-Saksasta Yhdysvaltoihin paennut saksalainen. Kirjan nimi symboloi tätä: päähenkilö kokee olevansa varjo omasta itsestään, paikassa, jossa hän menetti kaiken, mitä hänellä oli, ja se paikka on paratiisi, eli metaforinen New York.   Remarque ilmaisee kirjan kautta omia tunteitaan muuttaessaan Yhdysvaltoihin toisen maailmansodan aikana. Päähenkilön kautta hän nostaa esiin tunteita ja ajatuksia, jotka ovat tuttuja melkein jokaiselle omasta kotimaastaan lähteneelle. Tilanteen tragedia on kuitenkin siinä, että maasta lähteneet eivät voi enää palata kotiinsa, sillä sitä kotia ei enää ole, ainakaan sellaisena kuin se ennen oli. Kyseisessä romaanissa sitä muuttunutta kotia kuvaa Saksa, joka muuttu...
Lähetä kommentti
Lue lisää