Varjot aina palaavat paratiisiin

 

Erich Maria Remarquen romaani “Varjoja paratiisissa” (1971) on näyttävä esimerkki siitä, että historia aina toistaa itseään.

 

 

Muutama kuukausi sitten aloin lukea lempikirjailijani Erich Maria Remarquen teosta "Varjoja paratiisissa". Kirjan aiheena on vuonna 1940 natsi-Saksasta Yhdysvaltoihin paennut saksalainen. Kirjan nimi symboloi tätä: päähenkilö kokee olevansa varjo omasta itsestään, paikassa, jossa hän menetti kaiken, mitä hänellä oli, ja se paikka on paratiisi, eli metaforinen New York.

 

Remarque ilmaisee kirjan kautta omia tunteitaan muuttaessaan Yhdysvaltoihin toisen maailmansodan aikana. Päähenkilön kautta hän nostaa esiin tunteita ja ajatuksia, jotka ovat tuttuja melkein jokaiselle omasta kotimaastaan lähteneelle. Tilanteen tragedia on kuitenkin siinä, että maasta lähteneet eivät voi enää palata kotiinsa, sillä sitä kotia ei enää ole, ainakaan sellaisena kuin se ennen oli. Kyseisessä romaanissa sitä muuttunutta kotia kuvaa Saksa, joka muuttui 1930-luvun lopussa demokratiasta natsien hallitsemaksi diktatuuriksi.

 

Kirjan aihe ja sen nostamat ajatukset ovat minulle hyvin tärkeitä ja ajankohtaisia, sillä koen olevani osa venäläistä kulttuuria, jonka älymystö on jo kahdesti viimeisen sadankymmenen vuoden aikana kokenut suuria maastamuuttoaaltoja. Remarquen kuvaama tilanne ja tunteet, vaikka kertovatkin saksalaisista maahanmuuttajista ja pakolaisista, ovat lähes samanlaisia kuin venäläisellä älymystöllä vuonna 2022.

 

Molemmissa tilanteissa ihmiset pakenivat veristä, epähumanistista ja totalitaristista järjestelmää. He pakenivat valtion suorittamaa sortoa. Molemmat valtiot, sekä 1940-luvun Saksa että 2020-luvun Venäjä, käyvät turhaa ja rikollista sotaa.

 

Romaania lukiessani yllätyin, kuinka samanlaisilta nämä tilanteet oikeasti vaikuttavat ja kuinka samanlaiset ilmiöt toistuvat. Esimerkiksi Remarque kuvaa romaanissa migraatiossa olevia saksalaisia, jotka tukevat ja kannustavat kotimaansa tekoja ja politiikkaa. Hän kertoo Yhdysvalloissa asuvien natsimielisten saksalaisten mielenosoituksista. Remarque myös korostaa, että nämä ihmiset pystyvät tukemaan natsi-Saksaa vain, koska he eivät ole siellä; he eivät koe nälkää, köyhyyttä, sortoa, vapauksien rajoittamista ja rikollisuutta. On helppo kannustaa kauhua, kun itse olet paratiisissa. Samanlainen tilanne pätee kuitenkin moniin Venäjän ulkopuolella asuviin venäläisiin, jotka lähtivät maasta huonon elämän takia, mutta kannustavat Venäjän rikollista sotaa ja totalitaarista järjestelmää.

 

    Robert Pöyhönen