Siirry pääsisältöön

”Se on vain yksi pullo”

muovi- lemmikki- pullot jätteet kuutio roska kierrätys piiri puristettu ympäristönsuojelu roskakori muovipulloja puristimet Roskakokoelma puristetaan yhteen

Hiilidioksidi päästöt kasvavat edelleen nopeasti. Sitä on ilmakehässä jo niin paljon, että puiden kasvatus ei pelasta meitä. Kirahvit menivät juuri jonon jatkoksi uhanalaisten lajien listalle ja antarktiksella toiseksi suurin pingviiniyhdyskunta on katoamassa. Meillä on viisi vuotta aikaa toimia, muuten olemme lopun alun partaalla.

Surullisinta koko asiassa on ihmisten suhtautuminen siihen. Edelleenkään suuri prosenttiosuus ihmisistä ei edes usko ilmastonmuutoksen olemassaoloon. Toiset, jotka taas asian ymmärtävät, ajattelevat, että heidän teoillaan ei ole mitään merkitystä. Tämä ajattelutapa on ehkä myrkyllisin kaikista. Jos 7 miljardia ihmistä ajattelee, että ei heidän valinnoillaan kuitenkaan ole merkitystä ja se on vain yksi muovinen pullo, niin olemme tuhoon tuomittuja.

Kun meidän isovanhempamme ja vanhempamme kuolevat vanhuuteen, meidän lapsemme ja lapsiemme lapset kuolevat luultavasti ilmastonmuutoksen aiheuttamiin vaaroihin. Onko se, se tulevaisuus sekä maailma, jonka haluamme tuleville sukupolville antaa ja jättää? Monille on varmasti itsestään selvyys, että he rakastavat ja haluavat vain parasta lapsilleen, mutta kuitenkin, samalla he tuhoavat heidän tulevaisuuden heidän silmiensä edessä.

Jotain positiivista kuitenkin mainittakoon, emme ole vielä tuhoon tuomittuja. Korostaen sanaa vielä. Meillä on monia mahdollisuuksia vaikuttaa ilmaston suunnan kääntämiseen, aivan arkipäiväisillä tavoilla. Hyviä keinoja ovat lihan vähentäminen ruokavaliossa ja kasvis- sekä kotimaisten tuotteiden suosiminen. Jos olisit yhden päivän vegaani, säästäisit sillä jo yhden eläimen hengen, 20 kiloa viljaa, 4000 litraa vettä sekä yli 300 neliömetriä metsää. Edelleen esimerkiksi sähköautoon ja aurinkopaneeleihin sijoittaminen ei ole ollenkaan hullumpi ajatus. Sekä totta kai, kertakäyttömuovin kokonaan pois jättäminen. Nämä ovat pieniä askelia parempaan tulevaisuuteen. Tällaisia askelia voi ottaa meistä jokainen!

Kuitenkin totta on myös se, että vaikka me kuluttajina kävisimme kylmissä lyhyissä suihkuissa ja maksaisimme enemmän luontoystävällisestä kosmetiikasta, niin loppujen lopuksi suurin vaikutus on poliitikoilla sekä suuremmilla tahoilla ja heidän päätöksillään.  Sen takia on tärkeätä, että varsinkin nuoret käyttävät äänioikeuttaan ja ottavat kantaa. Paksuilla lompakoilla ei enää tee 20 vuoden päästä mitään, eikä maahanmuuton kanssa ole ongelmia, jos ilmaston eteen ei aleta pian tekemään radikaaleja muutoksia. Yksi pullo ei siis koskaan ole vain yksi pullo, vaan mahdollisuus aloittaa maailmaan pelastaminen.

F. K.

Lue samasta aihepiiristä runoutta täältä, toisesta blogitekstistä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Litteä maa - mitä Flat Earth Societyn päässä oikeasti pyörii?

  Ihmisten keskuudessa on pyörinyt iät ja ajat liuta erilaisia spekulaatioita maailmasta jossa elämme, mutta yksi niistä on noussut selvästi yli muiden: litteä maa .   Litteä maa on näkemys, jonka mukaan asuttamamme maa ei olekaan pallon muotoinen, vaan sen sijasta koostuukin kupolimaisesta taivaankannesta litteine olomuotoineen. Kyseistä näkemystä on pidetty luonnollisena mahdollisuutena monissa historiallisissa kulttuureissa peräti klassiseen kauteen saakka.   Kun tähtitiede kehittyi, kyseisestä väitteestä pyrittiin pääsemään eroon. Pythagoras oli ensimmäinen ihminen, joka aloitti tähtitieteellisen kehityksen ja sitä mukaa alkoi uskomaan litteään maahan. Silti monet filosofit uskoivat vielä tuohon aikaan maan olevan litteä, sillä todenperäisiä tutkimuksia siitä ei ollut.   Flat Earth Society , suomeksi Litteän Maan seura, on vuonna 1956 perustettu kansainvälinen seura, jonka tavoitteena on edistää näkemystä siitä, että maa on litteä. He uskovat tähän p...

Vaihto-opiskelijamme Isabelle

  My name is Isabelle, I am 17, and I am an exchange student here in Finland for the 2023-2024 school year. I am from the United States, and from the state of Colorado, right in the middle. I like to draw and paint, write, collect things like bones, stuffed animals, and angel figurines. I also love music! I am a big fan of metal, punk, and goth music and subcultures.                    Here, I am a long ways from home, so I have noticed many similarities and differences in the two weeks (so far) of my exchange. But first, let me tell you about where I’m from! I live in Parker, CO which is about an hour south of denver. I live on the prairie, and have a perfect view of the mountains from my house. At my house, we have a horse pasture and backyard where we keep horses and chickens respectively! We also have two dogs. Parker is considered a medium-size town with 60,000 people living there, but ...

Mitä jos media ottaa vallan?

  Pitkän kirjojen polttamisen parissa vietetyn päivän jälkeen Guy istahtaa kolmen seinätelevisionsa keskelle. Hän kutsuu vaimoaan Mildredia liittymään seuraansa, mutta ei kuule vastausta. Guy käy katsomassa ensin keittiöstä, sen jälkeen makuuhuoneesta, ja lopulta vaimo löytyykin makuuhuoneesta makoilemasta sängyn pohjalta. Guy on kääntymässä ympäri jättääkseen vaimonsa nukkumaan, mutta huomaa lattialla olevan tyhjän pilleripurkin. Hän soittaa välittömästi apua paikalle. Ray Bradburyn vuonna 1953 kirjoittama dystopia Fahrenheit 451 sijoittuu suurin piirtein nykyaikaan ja kertoo maailmasta, jossa palomiesten tehtävänä on polttaa kaikki kirjat ja sivistyneistö on vaiennettu. Kirjan päähenkilö on palomies nimeltä Guy Montag, joka pitää työstään, kunnes tapaa naapurin Clarissen, joka tutustuttaa Guyn sananvapauteen. Sitten Guy alkaakin kyseenalaistamaan, miksi kirjat pitää polttaa. Seuraavaksi hän kyseenalaistaa, miksi kaupungin yli lentää päivittäin pommittajia, miksi hänen vaimonsa...