Siirry pääsisältöön

Ukkojen metsäreissu

  

Eräänä kauniina päivänä minä yhdessä opiskelukavereideni kanssa lähdin koulun retkelle. Ystäväni olivat olleet jo viime vuonna samaisella kurssilla, mutta itselläni ei ollut reissusta mitään hajua. Niinpä matka ilman ennakko-oletuksia kohti Nuuksion metsää alkoi Karhusuon koululta reippain retkimielin. Suurten korkeiden havupuiden seassa kävelimme kavereiden kanssa ihmetellen Suomen luonnon kauneutta, haistaen kuusen pihkan sekä sammaleen raikkauden. Rinkat selässä kuljimme läpi useiden nousujen ja laskujen, välillä hartioissa painaen ja toisinaan kevyin askelin. 

Aurinko alkoi laskea, ensimmäinen päivä alkoi olemaan takana. Liikunnanopettaja Hessun ääni kantautui kukkulan takaa:”Taitaa pojilla olla väärä suunta.” Juuri kun kaikki olivat väsyneitä eikä mielessä pyörinyt muu kuin makuupussin pehmeys yhdessä hyvän yöunen kanssa. Huolimatta lukemattomista reittierehdyksistä ja kartan väärinpäin käsissä pitämisistä pääsimme vihdoin ensimmäiselle yöpymispaikalle. Rinkat lensivät pois selästä, uimahousut kiskottiin jalkaan eikä mikään pidellyt meitä menemästä kirkasvetiseen houkuttelevaan järveen. Siinähän sitä innostui päivän päätteeksi uimaan järven vastarannalle ja takaisin, sillä eihän päivän urheilusuoritus ollut lähelläkään täyttymistä. Seitsemän kilometriä toistakymmentä kiloa painavan rinkan kanssa kävelyä on vasta hyvä alkulämpö. 

Kyllä oli mieli kirkkaana, kun päivän päätteeksi pääsi syömään valmisruokaa, johon lämmitimme veden trangialla. Tähän asti päivä olikin sujunut mukavasti. Vaikeudet alkoivat, kun pään painoi vasten fleeceä, joka toimi tyynynä. Makuualusta oli niin kova, että tunsin jokaisen maan juuren ja kävyn yksityiskohtaa myöten. Olisin halunnut nähdä ilmeeni aamulla, kun yöunta oli kertynyt enintään viisi tuntia sisältäen väliaikaiset heräämiset. 

Ensimmäisen aamun raajojen tarkastelu ja kehon tutkiminen oli hieman pelottavaa. Sormien ja varpaiden liikuttelusta ja tunnustelusta aina selkänikamiin asti oli hyvä aamurutiini. Äkkiä siinä selvisi, ovatko paikat ehjinä tai raudan kankeina. Aamukooman jälkeen, kun selkä oli todettu ehjäksi, ryömin makuupussin syövereistä ulos ja aloin pakkaamaan rinkkaa valmiiksi kohti seuraavaa urakkaa. Edessä oli hieman alle kymmenen kilometrin matka. Aamupuurot naamassa ja leuka pystyssä matka jatkui. Aamuaurinko väisteli tiensä silmiini, eikä mikään estänyt päivän agendaa. Saimme nauttia kesän viimeisestä hellepäivästä luonnonhelmassa. Pysähdyimme matkalla Hiidenpesälle, muutamalle patukan mittaiselle tauolle sekä luontokeskus Haltiaan. Haltiassa ohjelmaan kuului tunnin mittainen luento sekä melonta Romvuorelle.

Kuvassa Daniel, jonka kanssa meloimme Romvuorelle. 

Reissun toisen, viimeisen yön nukuimme Kattilan lähettyvillä. Tarkoitus oli nukkua taivasalla, mutta yölliset hyttyset saivat minut ja ystäväni luovuttamaan, ja sen vuoksi väsäsimme keskellä yötä teltan pystyyn. Unen määrässä ei ollut taaskaan kehuttavaa, mutta öiset naurut vatsa kippurassa menivät tällä kertaa yöunien edelle. Kun viimein nukahdin, heräsin sateen ropinaan. Sade oli päässyt teltan sisälle, sillä yöllä unenpöpperössä teltan sadesuoja oli jäänyt laittamatta. Kiireellä kerättiin kamppeet teltan ympäriltä sisään ja jatkettiin nukkumista. Lopulta sateesta huolimatta porukka saatiin kasaan ja viimeinen loppurutistus kohti Kattilan bussipysäkkiä oli valmis alkamaan.

                                                                                                                                            Toivo Mattila

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Litteä maa - mitä Flat Earth Societyn päässä oikeasti pyörii?

  Ihmisten keskuudessa on pyörinyt iät ja ajat liuta erilaisia spekulaatioita maailmasta jossa elämme, mutta yksi niistä on noussut selvästi yli muiden: litteä maa .   Litteä maa on näkemys, jonka mukaan asuttamamme maa ei olekaan pallon muotoinen, vaan sen sijasta koostuukin kupolimaisesta taivaankannesta litteine olomuotoineen. Kyseistä näkemystä on pidetty luonnollisena mahdollisuutena monissa historiallisissa kulttuureissa peräti klassiseen kauteen saakka.   Kun tähtitiede kehittyi, kyseisestä väitteestä pyrittiin pääsemään eroon. Pythagoras oli ensimmäinen ihminen, joka aloitti tähtitieteellisen kehityksen ja sitä mukaa alkoi uskomaan litteään maahan. Silti monet filosofit uskoivat vielä tuohon aikaan maan olevan litteä, sillä todenperäisiä tutkimuksia siitä ei ollut.   Flat Earth Society , suomeksi Litteän Maan seura, on vuonna 1956 perustettu kansainvälinen seura, jonka tavoitteena on edistää näkemystä siitä, että maa on litteä. He uskovat tähän p...

Mitä jos media ottaa vallan?

  Pitkän kirjojen polttamisen parissa vietetyn päivän jälkeen Guy istahtaa kolmen seinätelevisionsa keskelle. Hän kutsuu vaimoaan Mildredia liittymään seuraansa, mutta ei kuule vastausta. Guy käy katsomassa ensin keittiöstä, sen jälkeen makuuhuoneesta, ja lopulta vaimo löytyykin makuuhuoneesta makoilemasta sängyn pohjalta. Guy on kääntymässä ympäri jättääkseen vaimonsa nukkumaan, mutta huomaa lattialla olevan tyhjän pilleripurkin. Hän soittaa välittömästi apua paikalle. Ray Bradburyn vuonna 1953 kirjoittama dystopia Fahrenheit 451 sijoittuu suurin piirtein nykyaikaan ja kertoo maailmasta, jossa palomiesten tehtävänä on polttaa kaikki kirjat ja sivistyneistö on vaiennettu. Kirjan päähenkilö on palomies nimeltä Guy Montag, joka pitää työstään, kunnes tapaa naapurin Clarissen, joka tutustuttaa Guyn sananvapauteen. Sitten Guy alkaakin kyseenalaistamaan, miksi kirjat pitää polttaa. Seuraavaksi hän kyseenalaistaa, miksi kaupungin yli lentää päivittäin pommittajia, miksi hänen vaimonsa...

Varjot aina palaavat paratiisiin

  Erich Maria Remarquen romaani “Varjoja paratiisissa” (1971) on näyttävä esimerkki siitä, että historia aina toistaa itseään.     Muutama kuukausi sitten aloin lukea lempikirjailijani Erich Maria Remarquen teosta "Varjoja paratiisissa". Kirjan aiheena on vuonna 1940 natsi-Saksasta Yhdysvaltoihin paennut saksalainen. Kirjan nimi symboloi tätä: päähenkilö kokee olevansa varjo omasta itsestään, paikassa, jossa hän menetti kaiken, mitä hänellä oli, ja se paikka on paratiisi, eli metaforinen New York.   Remarque ilmaisee kirjan kautta omia tunteitaan muuttaessaan Yhdysvaltoihin toisen maailmansodan aikana. Päähenkilön kautta hän nostaa esiin tunteita ja ajatuksia, jotka ovat tuttuja melkein jokaiselle omasta kotimaastaan lähteneelle. Tilanteen tragedia on kuitenkin siinä, että maasta lähteneet eivät voi enää palata kotiinsa, sillä sitä kotia ei enää ole, ainakaan sellaisena kuin se ennen oli. Kyseisessä romaanissa sitä muuttunutta kotia kuvaa Saksa, joka muuttu...