Ukkojen metsäreissu

  

Eräänä kauniina päivänä minä yhdessä opiskelukavereideni kanssa lähdin koulun retkelle. Ystäväni olivat olleet jo viime vuonna samaisella kurssilla, mutta itselläni ei ollut reissusta mitään hajua. Niinpä matka ilman ennakko-oletuksia kohti Nuuksion metsää alkoi Karhusuon koululta reippain retkimielin. Suurten korkeiden havupuiden seassa kävelimme kavereiden kanssa ihmetellen Suomen luonnon kauneutta, haistaen kuusen pihkan sekä sammaleen raikkauden. Rinkat selässä kuljimme läpi useiden nousujen ja laskujen, välillä hartioissa painaen ja toisinaan kevyin askelin. 

Aurinko alkoi laskea, ensimmäinen päivä alkoi olemaan takana. Liikunnanopettaja Hessun ääni kantautui kukkulan takaa:”Taitaa pojilla olla väärä suunta.” Juuri kun kaikki olivat väsyneitä eikä mielessä pyörinyt muu kuin makuupussin pehmeys yhdessä hyvän yöunen kanssa. Huolimatta lukemattomista reittierehdyksistä ja kartan väärinpäin käsissä pitämisistä pääsimme vihdoin ensimmäiselle yöpymispaikalle. Rinkat lensivät pois selästä, uimahousut kiskottiin jalkaan eikä mikään pidellyt meitä menemästä kirkasvetiseen houkuttelevaan järveen. Siinähän sitä innostui päivän päätteeksi uimaan järven vastarannalle ja takaisin, sillä eihän päivän urheilusuoritus ollut lähelläkään täyttymistä. Seitsemän kilometriä toistakymmentä kiloa painavan rinkan kanssa kävelyä on vasta hyvä alkulämpö. 

Kyllä oli mieli kirkkaana, kun päivän päätteeksi pääsi syömään valmisruokaa, johon lämmitimme veden trangialla. Tähän asti päivä olikin sujunut mukavasti. Vaikeudet alkoivat, kun pään painoi vasten fleeceä, joka toimi tyynynä. Makuualusta oli niin kova, että tunsin jokaisen maan juuren ja kävyn yksityiskohtaa myöten. Olisin halunnut nähdä ilmeeni aamulla, kun yöunta oli kertynyt enintään viisi tuntia sisältäen väliaikaiset heräämiset. 

Ensimmäisen aamun raajojen tarkastelu ja kehon tutkiminen oli hieman pelottavaa. Sormien ja varpaiden liikuttelusta ja tunnustelusta aina selkänikamiin asti oli hyvä aamurutiini. Äkkiä siinä selvisi, ovatko paikat ehjinä tai raudan kankeina. Aamukooman jälkeen, kun selkä oli todettu ehjäksi, ryömin makuupussin syövereistä ulos ja aloin pakkaamaan rinkkaa valmiiksi kohti seuraavaa urakkaa. Edessä oli hieman alle kymmenen kilometrin matka. Aamupuurot naamassa ja leuka pystyssä matka jatkui. Aamuaurinko väisteli tiensä silmiini, eikä mikään estänyt päivän agendaa. Saimme nauttia kesän viimeisestä hellepäivästä luonnonhelmassa. Pysähdyimme matkalla Hiidenpesälle, muutamalle patukan mittaiselle tauolle sekä luontokeskus Haltiaan. Haltiassa ohjelmaan kuului tunnin mittainen luento sekä melonta Romvuorelle.

Kuvassa Daniel, jonka kanssa meloimme Romvuorelle. 

Reissun toisen, viimeisen yön nukuimme Kattilan lähettyvillä. Tarkoitus oli nukkua taivasalla, mutta yölliset hyttyset saivat minut ja ystäväni luovuttamaan, ja sen vuoksi väsäsimme keskellä yötä teltan pystyyn. Unen määrässä ei ollut taaskaan kehuttavaa, mutta öiset naurut vatsa kippurassa menivät tällä kertaa yöunien edelle. Kun viimein nukahdin, heräsin sateen ropinaan. Sade oli päässyt teltan sisälle, sillä yöllä unenpöpperössä teltan sadesuoja oli jäänyt laittamatta. Kiireellä kerättiin kamppeet teltan ympäriltä sisään ja jatkettiin nukkumista. Lopulta sateesta huolimatta porukka saatiin kasaan ja viimeinen loppurutistus kohti Kattilan bussipysäkkiä oli valmis alkamaan.

                                                                                                                                            Toivo Mattila