Siirry pääsisältöön

Etäopetuksesta

 

Nuoret ympäri Suomea ovat olleet kovien aikojen alla, kun toisen asteen opetus siirtyi etäopetukseksi, mutta kärsimys on saanut päätöksensä ja lähiopetusta tapahtuu nyt lähes jokaisessa toisen asteen oppilaitoksessa. Etäopetuksen pimeät ajat jättivät kylläkin jälkensä opiskelijoihin, sillä pitkäkestoinen jakso sisälläoloa yksin aiheuttaa lähes pakolla väsymyksen ja lannistumisen oireita.


Minuun itseeni etäopetuksen kausi vaikutti kriittisesti. Etäopetus vaikutti yleiseen jaksamiseeni ja vireyden tilaani huomattavasti koronapandemian kiihkeimpinä hetkinä, enkä edes jaksanut nousta sängystäni joinain aamuina. Etäopetuksen aikana oli myös erittäin helppoa langeta videopelien ja puhelimen käyttämisen paratiisiin, sillä ne olivat aina käden ulottuvilla. Huoneen tunkkainen ilma ja suljetut sälekaihtimet aiheuttivat myös hyvin uupuneen ja väsyneen olotilan ympäri vuorokauden. 



Pitkäkestoiset etäopetusajat tulevat mitä ilmeisimmin vaikuttamaan niistä kärsineiden ylioppilaskirjoituksiin. Monella ikätoverillani on jo nyt epäreilu olo tulevista ylioppilaskokeista, sillä etäopetuksen aikana olivat opetustavatkin lähiopetuksessa käytettyjä tapoja heikommat. Ei tule siis varmaan suurena yllätyksenä kellekään, jos ylioppilaskirjoitusten keskimääräinen arvosana on aikaisempia vuosia valtavasti huonompi. Tämä taas tulee näkymään silloin, kun opiskelijat hakevat jatko-opiskelemaan korkean asteen oppilaitoksiin.

 

                                                                                                                                                                                                    Abi -21-22

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Parhaat kouluruoat Leppävaaran lukiossa

Koulumme tunnetaan erityisen hyvästä kouluruoasta, ja olen itse nyt päässyt nauttimaan siitä jo lähes kolmen vuoden ajan. Olen ollut todella tyytyväinen tarjoiluun ja jään ehdottomasti ikävöimään näitä Food and co -ravintola Metropolian tarjoamia lounaita. Tässä blogikirjoituksessa tulee erityismaininnat niille ruuille, joita tulen eniten ikävöimään lähdettyäni tästä koulusta. (Ei tule paremmuusjärjestyksessä ja kuvat ei ole koulustamme, mutta mielestäni näyttävät samalta kuin koulumme ruoat.) 1. Leipä  Niin yksinkertaiselta kuin se kuulostaakin, niin Metropolian tarjoama leipä on aivan fantastista. Etenkin lämpimänä se on ehdottomasti päivän piristys, kun tämän mehevän leivän laittaa suuhunsa.                                                                        ...
Leppävaaran lukio koordinoi Erasmus+ hanketta Being a Global Citizen and Future Skills, jossa on mukana kumppanuuskoulut Puolan Czestochowasta sekä Espanjan Gandiasta. Projektiin liittyviä tapaamisia on järjestetty syksyllä 2018 Gandiassa ja keväällä 2019 Suomessa meidän koulussamme. Olimme matkalla 30.9.-4.10.2019 Puolassa, jossa projektin teemaa käsiteltiin kestävän kehityksen näkökulmasta.  Maanantai 30.9 (Ellie ja Maisa)  Maanantaina matkamme alkoi viiden herätyksellä. Matkasimme Helsingin lentokentälle ja hyppäsimme koneeseen joka suuntasi Puolaan. lentomme meni ilman ongelmia ja kahden tunnin lennon jälkeen saavuimme Krakovaan.  Saavuttuamme Krakovaan lähdimme minibussilla syömään tyypillistä ja herkullista  puolalaista ruokaa. Pojat ottivat hillittömän liha-annoksen puoliksi ja kaikki katsoivat kauhuissaan mahtavatko he jaksaa syödä koko annoksen. Kaikki olivat ravintolan jälkeen erittäin täysiä ja valmiina seuraavaan aktiviteettiin. R...

Tove Janssonin Muumipappa ja meri

      Kun suomalaisia kirjailijoita mietitään, juolahtaa monelle helposti mieleen Tove Jansson. Jansson on tehnyt monia kirjoja, mutta hänen tunnetuimpia teoksiaan ovat taatusti muumikirjat, jotka ovat tulleet suosioon vuosien varrella. Jansson oli paljon muutakin kuin kirjailija – hän toimi näyttelijänä, taidemaalarina, pilapiirtäjänä ja sarjakuvataitelijana. Hänen tyylinsä kirjoittaa on mielestäni erinomaisen mielenkiintoinen. Jansson painottaa tuottamissaan teksteissä niiden helppolukuisuutta, mutta toisaalta hän osaa myös piilottaa niihin syvällisiä pohdintoja. Tove Jansson teki uransa aikana yhteensä yhdeksän muumikirjaa, joista olen lukenut kaikki. Suosikkini näistä on ehdottomasti Muumipappa ja meri , kahdeksas kirja. Se sisältää paljon filosofista pohdintaa, josta itse pidän. Lisäksi se sisällyttää seikkailun huuman ja tunteen siitä, että lukija saa olla vapaa ja lukea kirjaa juuri siten kuten haluaa. Lukija saa vapaasti miettiä kirjan tuomaa sanomaa ja po...