Siirry pääsisältöön

Syksyn 2022 ylioppilaan puhe

 Kuva: Erin Keskitalo


Arvoisa juhlaväki, rehtori, opettajat ja koulun muu henkilökunta sekä tietenkin syksyn 2022 tuoreet ylioppilaat. Minulla on suuri kunnia olla puhumassa tänään teille Leppävaaran lukion ylioppilasjuhlassa. Niin muuten myös äidin äitini piti aikanaan puheen omassa ylioppilasjuhlassaan. Aivan ensimmäiseksi haluan onnitella kaikkia tämän syksyn ylioppilaita. Olemme tehneet valtavan työn, joka palkitaan tänään. Ollaan siis itsestämme ylpeitä. Itselleni ainakin tämä on valtavan tärkeä päivä, koska tieni ylioppilaaksi ei ole ollenkaan ollut itsestäänselvyys. Muistellaan nyt hieman, millainen oli meidän lukiotaipaleemme Leppävaaran lukiossa.

Melkein 3,5 vuotta sitten aloitimme lukion alkuperäisissä Leppävaaran lukion tiloissa. Edessämme olivat tällöin heti jo ensimmäiset haasteet: sisäilmaongelmainen koulu ja tietenkin tässä vaiheessa meille täysin uusi ja tuntematon lukio-opiskelu. Samaan aikaan oli myös aika alkaa solmimaan uusia ystävyyssuhteita, kun suurimmalla osalla tiet erkanivat yläasteen kavereiden kanssa. Omalla kohdallani suurin haaste alussa oli lukio-opiskeluun orientoituminen, koska taustalla oli suoraan sanottuna heikko yläastepohja, josta oli jäänyt päälle jokseenkin välinpitämätön asenne opiskelua kohtaan. Tästä syystä jo ensimmäisenä lukiopäivänäni päätin, että suoritan lukioni neljään vuoteen, jolloin selviän mahdollisimman kevyellä lukujärjestyksellä.
Hiljalleen lukio-opiskelu alkoi rullaamaan, kun niin asiat kuin kaveritkin tulivat tutummiksi. Huono sisäilma kuitenkin söi voimia toisilta enemmän ja toisilta vähemmän. Kovin kauaa ei jouduttu onneksi kärvistelemään homeen keskellä, kun aika alkuperäisissä lukion tiloissa tuli päätökseen ja oli aika siirtyä väistöön Laajalahteen vanhaan ala-asteen koulurakennukseen.
Omalla kohdallani tämä siirtyminen Laajalahteen laski merkittävästi motivaatiotani kouluun, ja näin taisi käydä myös monelle muulle. Tilannetta ei ainakaan helpottanut talven pimeys - monena aamuna väsymys voitti, ja aamutunnit vietettiinkin kotona nukkuen ja uhmaten jatkuvasti kertyviä poissaoloja. Vaikka Laajalahden miljöö ei miellyttänyt kovin monia ja aika tuntui joskus pysähtyneen täysin, niin hiljalleen viikot vierivät ja kursseja kertyi. Aika Laajalahdessa jäi kuitenkin lyhyeksi, kun kohtasimme jälleen uuden ja täysin tuntemattoman haasteen - koronapandemian.
Pandemian myötä jäimme kaikki niin sanotulle kahden viikon lomalle. Lomaahan ei ollut tiedossa, mutta siltä se tuntui - päivät sai viettää kotona. Opiskelu tuntui tällöin hetken aikaa vain pieneltä velvollisuudelta. Kuitenkin nämä "kaksi viikkoa" venyivätkin paljon odotettua pidemmiksi, kun korona ei ollutkaan niin yksinkertainen taltuttaa. Hiljalleen todellisuus valkeni, kun etäopetuksen ilmoitettiin jatkuvan aina vain pidempään ja pidempään. Tästä alkoi taas uusi kokemus, kun omasta opiskelusta piti ottaa vielä enemmän vastuuta kuin aiemmin, koska opiskelu tapahtui kotoa käsin - ainakin melkein aina. Joskus etätunnit saattoivat mennä esimerkiksi hevosen selässä tai laskettelurinteessä.
Olen itse valtavan onnekkaassa asemassa, koska koulunkäyntini ei kärsinyt miltei ollenkaan etäopetuksesta, mutta täällä on varmasti moni, jolle etäopiskelu tuotti vaikeuksia. Kuitenkin ne vaikeudet ovat nyt voitettuja - tulihan meistä kaikista ylioppilaita. Opettajiakaan ei tule unohtaa, koska he olivat vastuussa etäopetuksen järjestämisestä, ja se oli heille ihan uutta eikä varmasti helppoa. Kuitenkin opetus järjestettiin onnistuneesti, kiitos siitä! Ilman onnistunutta opetusta meistä ei välttämättä olisi tullut ylioppilaita.
Kesäloman jälkeen starttasi toinen vuosi lukiossa. Etäopetus unohdettiin alkusyksyksi ja pääsimme pitkästä aikaa näkemään toisiamme kasvotusten. Lisäksi pääsimme ensi kertaa täysin uuteen Leppävaaran lukioon, kun nykyisten tilojemme ovet avautuivat. Se tuntui aivan uudelta alulta. Kakkosvuoden alku kului mukavasti, vaikka hommaa oli selkeästi enemmän kuin ensimmäisenä vuonna. Opiskelu oli ajoittain rankkaa, mutta kaikille tuntui olleen tärkeää se, että koulua käytiin taas ainakin lähes normaalisti.
Kauaa ei ehditty iloita alkaneesta lähiopetuksesta, kun korona nosti jälleen päätä, ja jäimme taas etäopetuksen armoille. Monelle tämä oli kova kolaus, koska tällä kertaa tiesimme, mitä oli luvassa. Jouduttuamme etäopetukseen nousi huoli toisen lukiovuoden kohokohdasta eli wanhojen tansseista ja siitä, miten nämä tanssit järjestetään koronan kurittaessa meitä. Perinteisistä tansseista pidettiin kiinni kynsin ja hampain, ja tanssiharjoitukset aloitettiin etäopetuksesta huolimatta toivoen, että päästäisiin tanssimaan wanhat oikeaan aikaan. No, ei päästy, ja se oli valtava pettymys meille kaikille, mutta loppujen lopuksi ihan hyvä, ettemme päässeet tanssimaan vielä siihen aikaan.  Oli suoraan sanottuna mahdottomuus opetella tansseja videoista käsin ilman minkäänlaista tanssijan taustaa. Tilannetta pahensi se, että tätä epämääräistä askeltamista piti videoida. Itse tansseissa olisi saattanut olla jokseenkin omalaatuisia esityksiä, koska etäopetuksen aikana yritimme opetella tansseja videoiden kautta.
Vaikka haasteita tuntui kertyvän jatkuvasti uusien päälle lukiotaipaleellamme, ei epätoivo saanut otetta ainakaan minusta. Aloin vihdoin hiljalleen uskomaan itseeni ja osaamiseeni, ja se sai minut myös haluamaan haastamaan itseäni. Näin päätin, että haluan ottaa ensimmäisen askeleeni kohti ylioppilastutkintoa jo kakkosvuoden keväällä, jolloin päätin kirjoittaa terveystiedon. Tämä tarkoitti myös sitä, että sain heittää hyvästit suunnitelmalleni käydä lukio neljään vuoteen. Oli oikea päätös haastaa itseään tällöin, koska loppukeväästä selvinnyt arvosana osoitti, että paremmin ei olisi voinut mennä - olin kirjoittanut terveystiedosta Laudaturin. Tämä nosti motivaatiotani entisestään.
On tärkeää asettaa tavoitteita, vaikka ne tuntuisivat joskus kaukaisilta. Jo tavoitteiden ja unelmien olemassaolo saa aikaan sen, että alamme tekemään enemmän työtä motivoituneempina ja tehokkaampina saavuttaaksemme ne. Siinä vaiheessa, kun omat tavoitteet ja unelmat saavutetaan, tulee äärimmäisen palkittu olo. Myös itsevarmuus kasvaa, jolloin aletaan uskomaan itseensä sekä asettamaan tavoitteita korkeammalle. Kuitenkin täytyy myös muistaa, että aina ei voi voittaa, vaan epäonnistumiset kuuluvat asiaan. Ne taas saavat aikaan sen, että itsevarmuus romahtaa ja tekee mieli jopa luovuttaa. Tätäkin asiaa voi kuitenkin tarkastella useammasta eri näkökulmasta. Voi joko tuomita itsensä täysin epäonnistuneeksi tai sitten todeta, että nyt on epäonnistuttu, ja sen jälkeen pohtia, että miksi näin. Epäonnistumisista tulee ottaa opiksi. Tämä on kyllä varsin helppo sanoa, mutta käytännössä se ajatus on hyvin vaikea omaksua.
Viimein alkoi kolmas lukiovuosi ja meistä tuli abiturientteja. Kolmantena vuonna heti syksyllä oli edessämme ylioppilaskirjoitukset. Alkusyksyä siivitti stressi kirjoituksista ja niistä selviytymisestä, mutta aika kului nopeasti ja äkkiä syksyn kirjoitukset olivat jo takana päin. Kirjoitusten lisäksi syksyllä oli paljon muutakin tekemistä, kuten wanhojen tanssit, jotka pääsimme vihdoin ja viimein tanssimaan abiwanhoina. Tanssiharjoituksia ei ollut kovin paljoa, mutta tanssit opittiin ja wanhat tanssittiin varsin onnistuneesti ja kokemus oli unohtumaton. Wanhojen jälkeen lähdettiin yhdessä abiporukalla juhlistamaan päiväämme jatkoille. Oli kiva huomata, miten vuosien jälkeen ryhmäydyimme paremmin, kun vihdoin meille oli jokin yhteinen tapahtuma. Tämä ei jäänyt syksyn ainoaksi tapahtumaksi - juhlimme myös abivuoden alkua muun muassa abitelttailun merkeissä. Lisäksi koulussa vietettiin erilaisia teemapäiviä, kuten TJ100-päivää heti abitelttailusta seuraavana päivänä, jolloin tulimme kouluun yöpuvuissa. Tämä oli hyvin osuva pukeutuminen päivän tunnelmaa ajatellen. Lisäksi toisena päivänä pukeuduimme tulevaisuuden ammatin mukaan.
Tämäkin syksy oli nopeasti ohitse, ja edessä oli enää loppusuora. Syksy vaihtui talveksi, jolloin jäimme lukulomalle kevään kirjoituksia varten. Tässä vaiheesssa, kun tiesi, että lukio on kohta loppu, tuli jotenkin haikea fiilis. Tuntui huojentavalta, että lukio-opiskelu on kohta ohi, mutta samaan aikaan ainakin itse totesin, että tätä tuttua lukioelämää tulee kyllä ikävä sen loppuessa. Pian edessä olivatkin jo kirjoitukset. Kohdallani näiden kirjoitusten olisi pitänyt alunperin olla tutkintoni viimeiset ja oli tarkoitus valmistua keväällä suorittaen lukio kolmeen vuoteen.
Eteen tuli kuitenkin vielä yksi ongelma omalla kohdallani, nimittäin koronatartunta, joka iski juuri äidinkielen kirjoitusten aikaan. Tämä oli tutkinnon pakollinen koe, ja koska en voinut osallistua siihen, venyi valmistumiseni puolella vuodella. Korona oli onneksi kohdallani lievä ja tauti oli nopeasti ohi, ja pääsin osallistumaan kuitenkin muihin kevään kokeisiin. Tällainen takapakki, joka venytti valmistumistani puolella vuodella, oli todella harmi, mutta ajattelin kuitenkin, että tälle ei nyt mitään voi, ja elämä ei kaadu tähän. Puoli vuotta tuntuu pitkältä, mutta samaan aikaan toisaalta se on aika lyhyt pätkä elämässä.
Seuraava puoli vuotta tuntui elämässä tyhjältä, koska en enää suorittanut kursseja täällä. Katse oli koko ajan syksyn kirjoituksissa, mutta niihin tuntui olevan ikuisuus. Mutta nyt tuo aika tuntuu vain silmän räpäykseltä. Viimein syksy tuli ja istuimme jälleen kirjoitussalissa. Lukioaikanamme oli haasteita paljon ja tänä syksynä haasteet eivät pysyneet edes kirjoitussalin ulkopuolella. Äidinkielen kirjoitustaidon koepäivänä ehdittiin vielä saada uusi kokemus lukiopolullemme, kun palohälytin pärähti kesken kokeen käyntiin. Siinä oli kieltämättä ihmettelemistä, että mitäs nyt. Ei siinä muuta kuin kokelaat ulos salista pienelle "lenkille". Tilanne oli erikoinen, mutta ainakin omasta mielestäni se teki vain hyvää; koe oli sen verran uuvuttava, joten ulkoilu ei tehnyt ollenkaan pahaa.
Tänä syksynä minä ja muut vastavalmistuneet saimme viimein tutkintomme pakettiin ja viimeisten kirjoitusten jälkeen olo oli huojentunut ja oli voittajafiilis. Mutta nyt se lukio oli sitten oikeasti paketissa. Vaikka se kuinka raadolliselta tuntuikin vuosien varrella, niin nyt tässä vaiheessa tietää, että sitä tulee oikeasti ikävä.
Yksi asia, jonka tärkeyttä ei voi liikaa lukio-opinnoissa korostaa, on muiden tuki. Vaikka olisi kuinka itsenäinen ihminen ja sellanen "haluan tehdä kaiken itse", niin kuin esimerkiksi minä olen, täytyy muistaa, että on ok pyytää apua muilta ja antaa heidän olla avuksi. Lukio ei ole mikään läpihuutojuttu, josta pitäisi suoriutua omin avuin. Aina on ok pyytää apua ja se ei tee meistä heikkoja.  Minulla on kaksi ihmistä, joita ilman tuskin olisin tässä ylioppilaana tai ikinä edes päässyt lukioon. Heidän apunsa lukiotaipaleellani on ollut korvaamatonta ja en turhan usein sano sitä ääneen, miten valtavasti arvostan kaikkea sitä. Haluan kiittää sydämeni pohjasta isovanhempiani, Tarja-Liisaa ja Heikkiä, joiden apu oli kultaakin kalliimpaa minulle - niin lukioaikana kuin läpi elämäni.
Tässä seisoo tyttö, joka meinattiin jättää yläasteelle kertaamaan sen oppeja vielä neljänneksi vuodeksi, mutta joka kuitenkin taisteli tiensä lukioon, ja loppujen lopuksi suoritti sen paljon paremmin, mitä olisi uskaltanut toivoa. Eihän aina lukiossakaan ollut helppoa, mutta lopussa kiitos seisoo. Haluan sanoa niin nykyisille Leppävaaran lukion opiskelijoille kuin myös niille, joiden lukiotaival on nyt tullut päätökseen, että uskokaa itseenne, vaikka kaikki ei näyttäisikään aina niin valoisalta. Itsevarmuus on kaunista ja se on arvokas voimavara. Ja te tuoreet ylioppilaat - valtavat onnittelut vielä kerran teille, ja muistakaa, että tänään on meidän päivämme, juhlistetaan sitä!

                                                                                                        Anni Keskitalo



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vaihto-opiskelijamme Isabelle

  My name is Isabelle, I am 17, and I am an exchange student here in Finland for the 2023-2024 school year. I am from the United States, and from the state of Colorado, right in the middle. I like to draw and paint, write, collect things like bones, stuffed animals, and angel figurines. I also love music! I am a big fan of metal, punk, and goth music and subcultures.                    Here, I am a long ways from home, so I have noticed many similarities and differences in the two weeks (so far) of my exchange. But first, let me tell you about where I’m from! I live in Parker, CO which is about an hour south of denver. I live on the prairie, and have a perfect view of the mountains from my house. At my house, we have a horse pasture and backyard where we keep horses and chickens respectively! We also have two dogs. Parker is considered a medium-size town with 60,000 people living there, but by Finnish town standards it is a lot bigger! It is a mostly suburban town where commercial ne

Espoon monipuolisin ja suurin urheilupuisto vetää kaikenlaista porukkaa

Sateisena päivänä liikettä ei ole paljoa. Joukkueiden iltaharjoitukset eivät ole vielä alkaneet, joten tekonurmikentät ovat tyhjinä ja yleisurheilustadionilla on vain muutama ihminen.     Espoon suurimmassa urheilupuistossa riittää vilinää ja vilskettä aurinkoisina iltapäivinä. Kauniina päivinä puiston ytimessä on avoinna jäätelökioski, jossa ulkoilijat voivat hetken nauttia viileästä jäätelöstä ja lämpimästä kesäpäivästä. Etenkin Angry Birds -puistoon tulleet lapsiperheet käyvät jäätelöllä ja istahtavat hetkeksi alas. Angry Birds -puisto on todella suosittu aktiviteetti urheilupuistossa. Angry Birds -puiston vieressä oleva 1700 neliömetrin skeittiparkki on myös etenkin nuorten miesten ja poikien kesken suosittu. Monet työmatkapyöräilijät menevät myös urheilupuiston halki töihin aamulla sekä kotiin illalla. Uimahalli taas vetää monia senioreita puoleensa etenkin päivällä, jolloin on yleensä rauhallista.   “2800 katettua istumapaikkaa ja 1500 henkilön avokatsomo.” Puiston