Tove Janssonin Muumipappa ja meri

 

 

 

Kun suomalaisia kirjailijoita mietitään, juolahtaa monelle helposti mieleen Tove Jansson. Jansson on tehnyt monia kirjoja, mutta hänen tunnetuimpia teoksiaan ovat taatusti muumikirjat, jotka ovat tulleet suosioon vuosien varrella.

Jansson oli paljon muutakin kuin kirjailija – hän toimi näyttelijänä, taidemaalarina, pilapiirtäjänä ja sarjakuvataitelijana. Hänen tyylinsä kirjoittaa on mielestäni erinomaisen mielenkiintoinen. Jansson painottaa tuottamissaan teksteissä niiden helppolukuisuutta, mutta toisaalta hän osaa myös piilottaa niihin syvällisiä pohdintoja.

Tove Jansson teki uransa aikana yhteensä yhdeksän muumikirjaa, joista olen lukenut kaikki. Suosikkini näistä on ehdottomasti Muumipappa ja meri, kahdeksas kirja. Se sisältää paljon filosofista pohdintaa, josta itse pidän. Lisäksi se sisällyttää seikkailun huuman ja tunteen siitä, että lukija saa olla vapaa ja lukea kirjaa juuri siten kuten haluaa. Lukija saa vapaasti miettiä kirjan tuomaa sanomaa ja pohtia sen mukana esitettyjä näkemyksiä maailmasta ja sen salaisuuksista. Tämä tekee mielestäni siitä ehdottomasti parhaan muumikirjan. Muumipappa ja meri yhdistää seikkailun, haikeuden, yksinäisyydenpelon ja voimakkaan pohdinnan, tehden siitä vahvan kokonaisuuden hienoine yksityiskohtineen.

Muumipappa ja meri alkaa voimaannuttavalla Muumipapan pohdinnalla. Hän kyllästyy tavanomaiseen elämään Muumilaaksossa ja tahtoo lähteä seikkailemaan kauas merten taa. Perhe päättääkin lähteä kaukaiselle majakkasaarelle. Saarelle päästyään muumiperhe kotiutuu majakkaan ja alkaa sisustaa sitä. Matkan varrella nähdään monia tunteellisia kohtauksia. Muumimamma alkaa kaivata Muumilaaksoa ja päättää alkaa sisustaa majakkaa. Muumipeikko ryhtyy etsimään merihevosia, joihin hän lopulta rakastuu. Muumipappa pohtii elämäänsä syvemmin ja tajuaa meren merkityksen osana elämää.

Hahmoista sen verran, että pidän jokaista heistä tärkeänä. Muumimamman tarve irtautua perheestä ja huolehtimisen lopettaminen on osittain jopa haikeaa luettavaa. Hän astuu ensimmäistä kertaa pois mukavuusalueeltaan ja päästää irti kaikesta siitä, mitä hän tavanomaisesti tekee. Hänen äitiroolinsa kirjan aikana on yksi sen tärkeimmistä aiheista.

Muumimamman puoliso ja Muumipeikon isä, Muumipappa, on kirjan päähenkilö. Hän on tavanomainen perheenisä, joka pitää kirjallisuudesta ja seikkailuista. Papan nuoruus on ollut myrskyisää – seikkailuja Muumilaakson ulkopuolelle ja urotöitä ympäri maailmaa. Muumipapasta on tehty myös oma kirja, joka seuraa hänen nuoruutensa myrskyisiä vuosia.

Muumipappa ja meri -teoksen filosofinen pohdinta on itselle juuri se, joka herättää kiinnostuksen. Lapsena en pitänyt kirjasta, koska se sisälsi mielestäni vaikealukuista tekstiä. Sittemmin olen huomannut, että tämä sama vaikealukuisuus toistuu useasti Janssonin viimeisissä muumiromaaneissa (Muumipappa ja meri & Muumilaakson marraskuu). Tämä voi johtua siitä, että Jansson koki menetyksiä kirjantekoprosessin tai suunnittelun aikana.

Kokonaisuudessaan Muumipappa ja meri kuuluu lempikirjoihini. Siinä yhdistyy kaikki, mistä pidän: seikkailu, elämänkysymykset, romantiikka, haikeus - ja voimakas minäkuvan etsiminen.

                                                            Eetu Perttula