Siirry pääsisältöön

Miten pysyä motivoituneena arjessa?

 


Motivaatio vaihtelee paljon yksilöillä. Joskus jaksaa tehdä vaikka mitä, ja joskus ei huvita tehdä mitään. Silti arki jatkuu, ja tehtävät pitää hoitaa. Siksi on hyvä miettiä, miten voi pitää motivaatiota yllä edes vähän.

Yksi tapa on tehdä pienempiä tavoitteita. Kun jakaa ison tehtävän osiin, se tuntuu helpommalta. Esimerkiksi jos pitää lukea kokeeseen, voi päättää lukea vaikka vain tunnin kerrallaan.

Toinen keino on pitää kiinni omista rutiineista. Kun tekee samoja asioita tietyssä järjestyksessä, niistä tulee tapa. Se auttaa pysymään paremmin aikataulussa ja saa asiat tuntumaan tutuilta.

On myös tärkeää muistaa, että kaikki väsyvät joskus. Ei tarvitse olla motivoitunut joka päivä. Joskus on ihan hyvä levätä ja aloittaa uudestaan seuraavana päivänä.

Motivaatio ei tule itsestään, vaan se kasvaa tekemisestä. Kun aloittaa, vaikka vähän väkisin, usein huomaa, että tekeminen alkaa sujua paremmin.

Palkitseminen voi myös auttaa joitakin pysymään motivoituneena. Kun tietää, että teolla on palkkio, se voi tuoda useille motivaatiota tehdä lisää töitä sen eteen. Myös kehujen saaminen voi motivoida ihmistä tekemään yhä enemmän asioita. On tärkeää, että mieli pysyy positiivisena, ja sen takia kehut ja palkkiot ovat tärkeitä.

Ympäristöllä on myös iso merkitys. Jos työpöytä on siisti ja puhelin pois näkyvistä, keskittyminen helpottuu. Jopa pienet muutokset työympäristössä voivat motivoida paljon työntekoon.

Lopuksi on hyvä muistaa, että motivaatio vaihtelee ajoittain. Joskus sitä riittää paljon ja joskus vain vähän, ja se on ihan normaalia. On hyvin tärkeää tehdä asioita, jotka edistävät ja ylläpitävät motivaatiota, jotta motivaatio ei katoa kokonaan. Jopa ihan pienet teot voivat auttaa kohti tavoitetta todella paljon, ja sen takia kannattaa tehdä myös ihan pieniä tekoja päivittäin. Ei kannata myöskään olla itselleen liian rankka vaan pitää antaa myös välillä lepoa itselleen.

                                                                                - A.A.


 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Litteä maa - mitä Flat Earth Societyn päässä oikeasti pyörii?

  Ihmisten keskuudessa on pyörinyt iät ja ajat liuta erilaisia spekulaatioita maailmasta jossa elämme, mutta yksi niistä on noussut selvästi yli muiden: litteä maa .   Litteä maa on näkemys, jonka mukaan asuttamamme maa ei olekaan pallon muotoinen, vaan sen sijasta koostuukin kupolimaisesta taivaankannesta litteine olomuotoineen. Kyseistä näkemystä on pidetty luonnollisena mahdollisuutena monissa historiallisissa kulttuureissa peräti klassiseen kauteen saakka.   Kun tähtitiede kehittyi, kyseisestä väitteestä pyrittiin pääsemään eroon. Pythagoras oli ensimmäinen ihminen, joka aloitti tähtitieteellisen kehityksen ja sitä mukaa alkoi uskomaan litteään maahan. Silti monet filosofit uskoivat vielä tuohon aikaan maan olevan litteä, sillä todenperäisiä tutkimuksia siitä ei ollut.   Flat Earth Society , suomeksi Litteän Maan seura, on vuonna 1956 perustettu kansainvälinen seura, jonka tavoitteena on edistää näkemystä siitä, että maa on litteä. He uskovat tähän p...

Mitä jos media ottaa vallan?

  Pitkän kirjojen polttamisen parissa vietetyn päivän jälkeen Guy istahtaa kolmen seinätelevisionsa keskelle. Hän kutsuu vaimoaan Mildredia liittymään seuraansa, mutta ei kuule vastausta. Guy käy katsomassa ensin keittiöstä, sen jälkeen makuuhuoneesta, ja lopulta vaimo löytyykin makuuhuoneesta makoilemasta sängyn pohjalta. Guy on kääntymässä ympäri jättääkseen vaimonsa nukkumaan, mutta huomaa lattialla olevan tyhjän pilleripurkin. Hän soittaa välittömästi apua paikalle. Ray Bradburyn vuonna 1953 kirjoittama dystopia Fahrenheit 451 sijoittuu suurin piirtein nykyaikaan ja kertoo maailmasta, jossa palomiesten tehtävänä on polttaa kaikki kirjat ja sivistyneistö on vaiennettu. Kirjan päähenkilö on palomies nimeltä Guy Montag, joka pitää työstään, kunnes tapaa naapurin Clarissen, joka tutustuttaa Guyn sananvapauteen. Sitten Guy alkaakin kyseenalaistamaan, miksi kirjat pitää polttaa. Seuraavaksi hän kyseenalaistaa, miksi kaupungin yli lentää päivittäin pommittajia, miksi hänen vaimonsa...

Varjot aina palaavat paratiisiin

  Erich Maria Remarquen romaani “Varjoja paratiisissa” (1971) on näyttävä esimerkki siitä, että historia aina toistaa itseään.     Muutama kuukausi sitten aloin lukea lempikirjailijani Erich Maria Remarquen teosta "Varjoja paratiisissa". Kirjan aiheena on vuonna 1940 natsi-Saksasta Yhdysvaltoihin paennut saksalainen. Kirjan nimi symboloi tätä: päähenkilö kokee olevansa varjo omasta itsestään, paikassa, jossa hän menetti kaiken, mitä hänellä oli, ja se paikka on paratiisi, eli metaforinen New York.   Remarque ilmaisee kirjan kautta omia tunteitaan muuttaessaan Yhdysvaltoihin toisen maailmansodan aikana. Päähenkilön kautta hän nostaa esiin tunteita ja ajatuksia, jotka ovat tuttuja melkein jokaiselle omasta kotimaastaan lähteneelle. Tilanteen tragedia on kuitenkin siinä, että maasta lähteneet eivät voi enää palata kotiinsa, sillä sitä kotia ei enää ole, ainakaan sellaisena kuin se ennen oli. Kyseisessä romaanissa sitä muuttunutta kotia kuvaa Saksa, joka muuttu...